Uncategorized

Perhepäivä Seikkailupuisto Huikiassa 5.8.2023 klo 10:00

Seikkaulupuisto Huikiassa järjestettävä tapahtuma on perhetapahtuma, jossa autismikirjon lapset ja nuoret kiipeilevät vanhempiensa valvonnassa. Jokaisella tapahtumaan osallistuvalla alaikäisellä tulee olla huoltaja, joka on vastuussa lapsesta. Alle 11 -vuotiaalla tulee olla vastuullinen aikuinen mukana kiipeilyssä, muuten huoltajan osallistuminen kiipeilyyn on vapaavalintaista. Yhdistyksellä ei ole vakuutuksia tapaturmien tai muiden onnettomuuksien suhteen, joten huoltajan tulee huolehtia niistä etukäteen jos siihen on tarvetta.

Yhdistyksen puolelta tapahtuma alkaa kello 10 tunnin pituisella yksityisajalla, jolloin radalla ei ole yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä. Ensimmäisen tunnin aikana pyritään saamaan osallistujille valjaat päälle, hanskat käteen, sekä radan turvallisuusohjeet käytyä läpi. Tunnin aikana kerkeää myös kiipeillä radalla. Ensimmäisen tunnin jälkeen radoille päästetään myös yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä.

Jokaiselle kiipeilyyn ilmoittautuneelle varataan pääsy Seikkailupuisto Huikian kaikille radoille. Kiipeilyn seuraaminen maan pinnalta on ilmaista, eikä vaadi erityistä ilmoittautumista. Alle 14 -vuotiaalla tulee kuitenkin olla vastuullinen huoltaja seuraamassa kiipeilyä joko kanssakiipeilijänä tai maanpinnalta seuraten. Pituusraja kantoradoille 90cm ja latvaradoille noin 125cm. Vastuullinen vanhempi, arvioi lapsensa suorituskyvyn.

Tapahtumasta kerätään omavastuuta 5 €/ kiipeilijä. Tämän lähinnä nimellisen omavastuun tarkoitus on varmistaa, että tapahtumaan ilmoittautuvat saapuvat paikalle.Seikkailupuisto Huikiassa on puistokahvila josta saa omakustanteisesti pikkupurtavaa. Lisäksi paikka on Raksilan markettien välittömässä läheisyydessä. Yhdistyksen puolelta tapahtumaan ei ole varattu evästä.

Tapahtumassa on säävaraus, eli tapahtuma voidaan peruttaa esimerkiksi ukkosmyrskyn takia. Lisäksi tapahtuma voidaan peruuttaa muun pakottavan syyn takia, jolloin ennakkomaksut maksetaan takaisin ilmoittautuneille.

Ilmoittautuneille pyritään lähettämään sähköpostiin tarkempaa tietoa tapahtumasta, tai tieto mahdollisesta peruuntumisesta ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisaika tapahtumaan päättyy perjantaina 28.7.2023 kello 12. Ilmoittautuminen alla olevasta linkistä. Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse autisminkirjo[at]outlook.com

Ilmoittautuminen Huikiaan

Perhepäivä Ponipihalla 27.5.2023

Perhepäivä Ponipihalla 27.5.2023 kello 14-18

Pohjois-Suomen Autismikirjo ry:n perinteinen kevätkauden päätös: Perhepäivä Ponipihalla saa jatkoa vuonna 2023, toimintaansa uudistaneella Hietasaaren Ponipihalla. Perhepäivä Ponipihalla on yhdistyksen jäsenille suunnattu perhetapahtuma jossa on toimintaa koko perheelle. Tapahtuma on ilmainen yhdistyksen jäsenille perheineen, yhdistyksen ulkopuolisilta peritään nimellinen osallistumismaksu.

  • klo 14 Tapahtuman avaus, yhdistyksen puheenjohtaja Ville Salminen toivottaa saapuneet tervetulleiksi tapahtumaan
  • klo 14-15 Tulen sytyttelyä grillipaikalla ja rasteja perheen pienimmille.
  • klo 15-17 Poniratsastusta Shetlanninponeilla ja parilla isommalla ponilla.
  • klo 17-18 makkaranpaistoa pihan grillipaikalla
  • klo 18 Tapahtuma päättyy

Shetlanninponien painoraja on 35 kg, isompien ponien painoraja on 70 kg, ratsastuksen lisäksi tarjolla on kyytiä ponin vetämässä kärryssä.

Makkarat ja tulenlaittotarvikkeet tulevat yhdistyksen puolelta. Lisäksi tapahtumaan osallistuville varataan mehua, kahvia, keksiä sekä muuta pikkupurtavaa. Poniratsastuksen ja makkaranpaiston lisäksi Ponipihalla järjestetään toiminnallisia tehtäviä perheen pienimmille. Rastien sisältöä kehitetään lähempänä tapahtumaa, mutta odotettavissa olisi keppihevosrataa ja värityskirjatehtäviä.

Tapahtumaan saa saapua ja sieltä voi poistua milloin niin haluaa tehdä. Poniratsastus on kuitenkin rajattu kahdeksi tunniksi tapahtuman keskelle (kello 15-17).

Tapahtumaan on ilmoittautumiskaavake tarjoilujen skaalaamista varten.

Ilmoittautuminen

Vuosikokous pidettiin 15.3 2023

Pohjois-Suomen Autismikirjo ry:n vuosikokous pidettiin Oulun Kumppanuuskeskuksella sekä etäyhteydellä keskiviikkona 15.3.2023.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin menestyksekkäästi yhdistystä viimeiset 2,5 vuotta luotsannut Ville Salminen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Heidi-Mari Finnilä (varapuheenjohtaja), Virpi Kurkela (sihteeri), Kreetta Askola (rahastonhoitaja) ja Jutta Rikola. Yhdistyksen some-vastaavana jatkaa Emilia Sydänvilja.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin menestyksekkäästi yhdistystä viimeiset 2,5 vuotta luotsannut Ville Salminen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Heidi-Mari Finnilä (varapuheenjohtaja), Virpi Kurkela (sihteeri), Kreetta Askola (rahastonhoitaja) ja Jutta Rikola. Yhdistyksen some-vastaavana jatkaa Emilia Sydänvilja.

Kiitos erovuorossa olleille jäsenille tekemästänne työstä!

Lisäksi toivomme yhdistyksen jäsenistöstä lisää yhdistyksemme vapaaehtoistoimintaan osallistuvia jäseniä; se mahdollistaisi edelleen enenevissä määrin yhdistyksen tarjoaman toiminnan laajentumisen ja lisääntymisen. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen: autisminkirjo[at]outlook.com

Vuosikokous 15.3.2023

Pohjois-Suomen Autismikirjo ry:n vuosikokous järjestetään keskiviikkona 15.3.2023 kello 18:00 Oulun Kumppanuuskeskuksessa (Kansankatu 53). Kumppanuuskeskukselta on varattu kokousta varten Pysäkki -kokoustila ja Laituri -kahvila. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Kokoukseen voi myös osallistua etänä Zoom -sovelluksen välityksellä. 


Toivomme jäsentemme runsaslukuista osallistumista ja hallitukseen ehdokkaita, myös Oulun ulkopuolelta. Olemme järjestäneet hallituksen kokouksia etäyhteydellä, joten kauempanakin asuvat voivat olla mukana yhdistyksemme hallituksessa.

Tilaisuuteen vaaditaan tilarajoitteiden ja etäyhteyden myötä ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautumiset lähetetään yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen autisminkirjo[at]outlook.com. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee kertoa osallistuuko kokoukseen paikan päällä vai etäyhteydellä. Ilmoittautuneille lähetetään sähköisenä kokouksen asiakirjat, sekä etäosallistumislinkki.

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta, vuosikokouksesta, hallitustoiminnasta tai mistä tahansa yhdistykseen liittyvästä saa yhdistyksen sähköpostiosoitteesta autisminkirjo[at]outlook.com, sekä yhdistyksen verkkosivuilta www.autisminkirjo.fi

Perhepäivä HopLopissa

Pohjois-Suomen Autismikirjo ry:n perhepäivä HopLopissa, sunnuntaina 20.11. kello 8:30. Tapahtuma on suunnattu autismikirjon lapsille, jotka ovat kiinnostuneita HopLopissa leikkimisestä, perheineen. Tapahtuma on siis osallistujille ilmainen, eikä vaadi yhdistyksen jäsenyyttä, eikä virallista diagnoosia.

Yhdistykselle on varattu sunnuntai-aamusta yksityistapahtuma HopLopiin. Yksityinen leikkiaika on kello 8:30 – 10. Leikkiajan loppuessa tapahtumaan osallistujille tarjotaan aamupalaa. Aikuisten aamupala on kahvi/tee + täytetty croisant, lasten aamupala on mehu + peruna-porkkanasämpylä + kurkku- ja porkkanatikut. Lisäksi lapsille on tarjolla slush jäähilejuomaa ja popcorneja. Tilaisuuden lopussa osanottajille on varattu synttärihuone yhteistä kokoontumista varten, mutta mitään kovin muodollista ei ole luvassa, koska yritämme pitää tapahtuman rentona.

Yksityisajan ja yhteisen kokoontumisen jälkeen lapset saavat jäädä puistoon leikkimään vanhempiensa valvomina. Silloin puistoon päästetään myös muita asiakkaita.

Tilaisuuden järjestelyjä on paikan päällä hoitamassa yhdistyksen puheenjohtaja Ville Salminen, lisäksi yhdistykseltä tulee paikanpäälle valvojia auttamaan tapahtumien kulussa. Tapahtumassa päävastuu lapsista on kuitenkin lasten vanhemmilla ja jokaisella lapsella tulee olla mukanaan huoltaja.

Tilaisuuteen mahtuu 30 autismikirjon lasta. Aikuisten määrää ei ole rajattu.Sitova ilmoittautuminen tapahtuman ilmoittautumiskaavakkeeseen, linkki lomakkeeseen alla:

Ilmoittautumislomake

NEPSY TEEMAILTA 23.8.2022

Neurokirjon lasten vanhemmille, heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille ja muille aiheesta kiinnostuneille. 23.8.2022 klo 17.30-19.30. Tupoksen koulun ruokala (Tuiskulanranta 2, 91910 Tupos)

Tervetuloa kuulemaan perustietoa ADHD:stä ja AUTISMIKIRJOSTA sekä kuulemaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot.

Perhepäivä Ponipihalla 28.5 2022!

Pohjois-Suomen Autismikirjo ry:n perinteinen kevätkauden päätös: Perhepäivä Oulun Hietasaaren Ponipihalla (Vaaskiventie 12 90500 OULU) tekee paluun seitsemän vuoden tauon jälkeen. Perhepäivä Ponipihalla on yhdistyksen jäsenille suunnattu perhetapahtuma jossa on toimintaa koko perheelle.

Tapahtuman aikataulu on suurin piirtein seuraavanlainen:

Klo 10: Tapahtuman avaus, yhdistyksen puheenjohtaja Ville Salminen toivottaa saapuneet tervetulleiksi tapahtumaan.

Klo 10:15-13; Poniratsastusta ja OAMK:n toimintaterapeuttiopiskelijoiden järjestämiä rasteja perheen pienimmille.

Klo 13-14: makkaranpaistoa ja tapahtuman lopettelu pihan grillipaikalla.

Makkarat ja tulenlaittotarvikkeet tulevat yhdistyksen puolelta. Lisäksi tapahtumaan osallistuville varataan mehua, kahvia, keksiä sekä muuta pikkupurtavaa.

Toimintaterapeuttiopiskelijoiden rasteilla perheen pienimmille järjestetty toiminta on luonteeltaan esimerkiksi esteradalla suunnistamista, käpyjen heittämistä tai värityskirjan värittämistä. Tavoite olisi saada rasteista yhtenäinen suoritettava kokonaisuus, jossa voidaan kerätä suoritetuista tehtävistä tarroja tapahtumapassiin. Opiskelijoita on opastettu autismikirjon lasten kanssa toimimiseen niin opintojensa, kuin myös yhdistyksen puolelta.

Tapahtumaan saa saapua ja sieltä voi poistua milloin niin haluaa tehdä. Poniratsastus loppuu kuitenkin kello 13, jolloin ponit tarvitaan muualle. Tapahtuma on ilmainen yhdistyksen jäsenille perheineen, yhdistyksen ulkopuolisilta peritään kymmenen euron osallistumismaksu.

Sitovat ilmoittautumiset tapahtumaan pyydetään merkitsemään tapahtuman ilmoittautumiskaavakkeeseen, linkki ilmoittautumislomakkeeseen alla!

Ilmoittautuminen perhetapahtumaan

Yhdistyksen vuosikokous 15.3 2022

Pohjois-Suomen autismin kirjo ry

Pohjois-Suomen autismin kirjo ry:n vuosikokous järjestetään tiistaina 15.3.2022 kello 18:00 koronarajoitusten sallimissa rajoissa lähikokouksena Oulun Kumppanuuskeskuksessa (Kansankatu 53). Kokoukseen voi myös osallistua etänä Zoom -sovelluksen välityksellä. Kokouksessa käsitellään tarkennuksia yhdistyksen sääntöihin, tarkistetaan yhdistyksen nimen kirjoitusasu sekä käydään läpi sääntömääräiset asiat.

Toivomme jäsentemme runsaslukuista osallistumista ja toivomme hallitukseen ehdokkaita myös Oulun ulkopuolelta. Olemme järjestäneet korona-aikana hallituksen kokouksia etäyhteydellä ja etäosallistumismahdollisuus tulee säilymään myös koronan jälkeen, joten kauempanakin asuvat voivat olla mukana yhdistyksemme hallituksessa.

Tilaisuuteen vaaditaan koronan takia ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautumiset lähetetään yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen autisminkirjo[at]outlook.com. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee kertoa osallistuuko kokoukseen fyysisesti vai etäyhteydellä.

Alla olevasta voit katsoa/ladata vuosikokouksen esityslistan.

Kokouksen esityslista

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta, vuosikokouksesta, hallitustoiminnasta tai mistä tahansa yhdistykseen liittyvästä saa yhdistyksen sähköpostiosoitteesta autisminkirjo@outlook.com, sekä yhdistyksen verkkosivuilta www.autisminkirjo.fi.

Autismikirjon ihmisten taidepaja Kumppanuuskeskuksen tiloissa

Ilmainen ja kaikille autismikirjon henkilöille avoin taidepaja järjestetään Kumppanuuskeskuksen tiloissa 18.3. ja 21.3.
Taidepaja on jaettu kahteen osallistumiskertaan, jotka ovat: perjantai 18.3. ja maanantai 21.3.


Tilaisuutta varten on varattu Kumppanuuskeskuksen suurin (Asema-) toimitila, joka on käytettävissä kumpanakin taidepajan päivänä kello 18:sta eteenpäin. Tarvittaessa maalaamiselle voidaan varata vielä lisäaikaa.


Vaikka tilaisuus järjestetään Kumppanuuskeskuksen suurimmassa toimitilassa, taidepajan osanottajamäärä joudutaan rajaamaan viiteentoista henkilöön, myös tilarajoitteiden takia. Tästä syystä sitova ennakko-ilmoittautuminen on tärkeä.

Taidepajan osanottajat maalaavat akryyliväreillä tauluja aiheesta ”Minun autismini”, eli autismikirjon herättämistä tunteista. Taidepajan jälkeen taulut laitetaan esille Kumppanuuskeskuksen aulaan. Taidepajan ohjaajana toimii taideterapeutti Virpi Väisänen.


Kyselyt ja sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen: autisminkirjo[at]outlook.com
Noudatamme koronarajoituksia ja tilaisuuden järjestämiseen voi tulla vielä muutoksia rajoitusten tai osallistujamäärän suhteen.